Barefoot Gen kertoo Hiroshiman pommituksista nuoren pojan, Genin ja hänen perheensä näkökulmasta. Mutta kirjan teemat (fyysiset ja psykologiset vahingot, joita tavalliset ihmiset kärsivät sodan todellisuudesta) soivat kylmästi totta. Gen ja hänen perheensä ovat pitkään kamppailleet ilman paljon ruokaa, rahaa tai lääkkeitä, mutta vaikeuksista huolimatta he yrittävät ylläpitää normaalin elämän näköisyyttä. Aikuiset ovat uupuneita ja lähellä epätoivoa; lapset ryhtyvät lentoon ja nälkään enemmän tai vähemmän hitaasti. Nakazawa, Hiroshima-selviytyjä, kuvaa tehokkaasti tässä ympäristössä elämisen rasitusta ja osoittaa, kuinka pyrkimykset pysyä hyvällä tuulella vaikeissa olosuhteissa ilmenevät joskus maanisina, irrationaalisina huumoreina. Tarina tarjoaa jonkin verran optimismia: hahmot tekevät itsensä uhraamista naapureiden ja rakkaittensa vuoksi (esim. Kun Genin raskaana oleva äiti sairastuu aliravitsemuksesta, hän ja hänen veljensä esiintyvät orvoina ja esiintyvät kaduilla heittäen rahaa kodin seinät, jotta he eivät jää kiinni). Tämän voi tehdä -asenteen alla on vanhempien syvä syyllisyys ja avuttomuuden tunne. Kun lapset turmelevat hurmioituneena ruokaromun yli, vanhemmat hajoavat häpeässä ja surussa. Taide on terävästi piirretty ja ilmeikäs, ja kerronnalla on niin luonnollinen rytmi, että se on helppo päästä perheen elämään, jolloin kataklismat lukijoiden tietävät odottavan heitä entistä todellisemmin, intiimimmin ja vaikeasti otettavissa. Huolestuttavasta luonteestaan huolimatta tämä työ on korvaamaton historian, ihmiskunnan ja myötätunnon tarjoamista opetuksista.
